lauantai 31. joulukuuta 2016

Yhteinen jouluateria 12.12

Vuoden viimeinen tapaaminen oli yhteinen jouluateria 12.12 Fiskarsin Kylätalolla. Toteutimme sen edellisen vuoden tapaan nyyttikestinä. Kaikki toivat mukanaan valmistamaansa ruoka. Ruokalaji kerrottiin etukäteen kaikille ilmoittautumisen yhteydessä.

Illanviettoon osallistui 15 marttaa eli puolet jäsenistöstä.


Martat olivat tapansa mukaan laittaneet kystä kyllä, tarjolla oli perinteisesti jouluun kuuluvia ruokia.









Kaikki toivat pikkulahjapaketin tullessaan. Lahjojen jakamisen suoritti Kiti, joka oli unohtanut hankkia lahjan.

Joulujuhlaan osallistuivat Anja, Anneli, Hely, Kirsti, Kiti, Maara, Maija, Marja, Milvi, Seija, Sirkka, Taina, Tarja, Terttu ja Vuokko.

Martat joulukukkaostoksilla 8.12

Joulukuun 8. päivänä vierailimme lähiseudulla sijaitsevalla Siimeksen Puutarhalla ihastelemassa joulukukkia.

Sovittuna ajankohtana meitä kaikkiaan kuutta marttaa odotti puutarhalla yllätys. Isäntä oli valmistellut meille vanhasta varastotilasta tehdyssä kestitysrakennuksessa muurinpohjalettujen tarjoamista. Isännän paistaessa lettuja puhelimme puutarhasta ja sen toiminnasta. Tohkeissamme ihanasta tarjoilusta emme tulleet ottaneeksi yhtään kuvaa.

Kestityksen jälkeen siirryimme katselemaan joulukukkia täynnä olevaa kasvihuonetta.


Taimet saavat valohoitoa.




Retkelle osallistuivat Marja, Terttu, Taina, Anneli. Milvi ja Kirsti. 

Huolellisen tutustumisen jälkeen kaikille tuli halu ostaa kukkia omaan kotiin. Kasvihuoneen etummaiseen huoneeseen oli rakennettu kauniita asetelmia ja mielenkiintoista rekvisiittaa.
Valitsimme Amarylliksiä, joulutähtiä, hyasintteja ja jouluruusuja.




Olimme kaikki innostuneita kukkien katselemisesta ja valitsemisesta ja päätimme tulla uudestaan keväällä hankkimaan kesäkukkia omille pihoillemme.

maanantai 28. marraskuuta 2016

joulumyyjäiset 26.11

Fiskarin Martat järjesti joulumyyjäisensä lauantaina 26.11 Paateron Keramiikkapajalla, nyt toisen kerran samassa paikassa.


Jatkettiin hyväksihavaitulla konseptilla eli myytiin ruokaa. Tarjolla oli jouluisia juureslaatikoita, kakkuja, pikkuleipiä, glögiä ja omenasosetta. Tuotteita olivat valmistaneet Anja, Anneli, Eija, Kirsti, Maara, Milvi, Seija, Sirkka, Taina, Terttu ja Ulla.




Myyntipöydästä huolehtivat Maija, Anja, Sirkka ja Taina. Maija ja  Anneli olivat koko päivän paikalla.

Kauppa kävi hyvin ja kaikki saatiin myytyä.

Tammisaaren Martat 5 vuotta

Naapuriyhdistyksemme Tammisaaren Martat perustettiin 5 vuotta sitten. Asiaa juhlittiin marttaillassa 7.11 nauttimalla Eijan valmistamaa valkosuklaamustikkakakkua, alkoholitonta kuohuglögiä ja kahvia.

Ilta sujui vapaan jutustelun merkeissä. Paikalla Tammisaaren kirjaston Pääskynen-salissa oli useita tammisaarelaisia marttoja ja meiltä Fiskarin Martoista Marja ja Milvi, jotka molemmat ovat yhdistyksessä toissijaisina jäseninä. Lahjaksi veimme ahkerasti askarteleville naapureillemme kassillisen askartelutarvikkeita.

Kuvassa Milvin ja Marjan välissä Tammisaaren Marttojen puheenjohtaja Eija Puumalainen.
Annetaan kuvaajalle ohjeita, kun hän tuppasi sormensä linssin eteen.

Martta-ilta muistista

Järjestimme marttaillan 14.11 Fiskarsin Kylätalolla. Sen teema oli Näin huollat muistiasi. Asiasta kertoi muistikonsultti Maija Hakala, jonka työpaikka on Uudenmaan Muistiluotsi ja sen toimipiste Karjaalla.

Saimme perusteellisen tietopaketin aiheesta ja lisäksi materiaalia kotona luettavaksi.


Tapahtuma oli kaikille avoin ja siihen osallistui 9 marttaa ja yksi ulkopuolinen henkilö.
Mukana olevat martat olivat Anja, Anneli, Hely, Kirsti, Maija, Marja, Milvi, Sirkka ja Taina.

Iltapalan olivat valmistaneet Anneli ja Kirsti.

Operettiretki Lohjalle 30.10

Tämän syksyn kulttuuriretki tehtiin Lohjalle katsomaan operettia. Lohjan Yhteislyseossa esitettiin Jyrki Anttilan operetti Maljanne herra kreivi.

Retkelle osallistui 7 marttaa eli  Anja,  Ann-Christine, Kirsti, Marja, Sirkka, Taina ja Terttu sekä 4 ulkopuolista henkilöä. 

Matka tehtiin tilataksilla, jonka yhdistys maksoi. Esityksen jälkeen syötiin yhteinen ateria Amar-nimisessä intialaisessa ravintolassa, jossa ruoka oli hyvää ja  palvelu ystävällistä, vaikka sitä oli hoitamassa vain yksi henkilö.
  







sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Käsityöilta 24.10

Syksyllä tekee mieli kokoontua tekemään yhdessä käsitöitä, Viime vuonna meillä oli nauhapalloprojekti. Nyt olemme ottaneet ohjelmaan projektin 100 sukkaa Suomen ensi vuonna juhlittavan 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Lahjoitamme sukat ensi vuoden lopulla Pohjan Postillaan, jota ylläpitää seurakunta.


Aloittelimme sukkien neulomista kukin toistaiseksi omista langoista omien halujen mukaisesti.

Mukana oli 8 marttaa eli Anja, Anneli, Hely, Kirsti, Maija, Marja, Milvi ja Terttu. Seuraavan kerran kokoonnumme ensi vuoden puolella tammikuussa.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Opimme siivoamaan ekologisesti

Keskiviikkona 5.10 järjestimme Fiskarsin Seuraintalo Lukaalilla ekosiivoustapahtuman, joka oli avoin kaikille ja jonne saapui luennoitsijaksi Uudenmaan Martoista kotitalousneuvoja Hanna Pikkarainen.

Hannalla oli mukana kassillinen siivousvälineitä. Hanna opetti suoriutumaan siivoamisesta mahdollisimman vähillä välineillä ja kemikaaleilla. Tutustuimme myös isoäitiemme siivousaineisiin eli sitruunahappoon, etikkaan ja soodaan, joilla voidaan korvata suurin osa kemikaaleista. Vanha kunnon mäntysuopa on aina käyttökelpoinen, sen sijaan bakteereja tappavia aineita on syytä välttää. Asuintiloja ei ole syytä desinfioida. Kodin pintojen siivoamiseen riittää usein pelkkä mikrokuituliina ilman vettä tai pesuainetta.


Tapahtumamme ei valitettavasti ollut yleisömenestys. Paikalla oli kahdeksan martan lisäksi yksi ulkopuolinen ihminen.

Mukana olevat martat olivat Anja, Anneli, Hely, Kirsti, Marja, Milvi, Sirkka ja Terttu. Tarjottavia leivonnaisia olivat tehneet Anneli, Kirsti ja Sirkka.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Lasten Slow Food 1-2.10

Slow Food-tapahtuma on järjestetty Fiskarsin Ruukissa jo useiden vuosien ajan. Tällä kertaa siihen oli lisätty uusi osa - Lasten Slow Food. Meitä Fiskarsin marttoja pyydettiin osallistumaan sen toteuttamiseen. Suostuimme pyytöön välittömästi - juuri tällaisessa toiminnassa haluamme olla mukana.

Pyysimme apua Uudenmaan Marttojen toimistosta ja saimmekin sitä. Kotitalousneuvoja Aino Posti  ehdotti Makukoulun järjestämistä. Kukaan meistä ei ollut koskaan osallistunut tällaiseen, mutta saimme aineistoa Ainolta. Lisäksi suunnittelimme rakentaa runsaan kasvispöydän lapsia varten. Halusimme opettaa lapsia tunnistamaan satokauden tuotteita ja opastaa niiden käytössä. Nämä kaksi ideaa miellyttivät tapahtuman pääjärjestäjää ja ne siis päätettiin toteuttaa.

Keräsimme työryhmäämme 5 marttaa suunnittelemaan ja toteuttamaan Makukoulua ja kasvispöytää. Nämä martat olivat Anneli Paatero, Kirsti Wilde, Maija Larkio ja Sirkka Naumanen sekä työryhmän vetäjä Milvi Pesari.





Kasvikset hankimme tapahtumaan myymään tulleilta tuottajilta ja osittain omista puutarhoistamme. Kaikkein eniten huomiota herättivät Milvin viljelemät Borlotto-pavut kauniin punakirjavan palkonsa ansiosta. Myös palmukaali ja erilaiset punajuuren muunnokset herättivät kysymyksiä. Lasten vanhemmat olivat vähintään yhtä kiinnostuneita pöydän antimista kuin lapset. 





Makukoulun sisällön suunnittelimme Aino Postilta saamamme materiaalin pohjalta.
Koulun kulku oli seuraavan kaavan mukainen.
 
MAKUKOULUN KULKU
  1. Itsensä, marttojen ja makukoulun lyhyt esittely
  2. Käydään tarvittaessa lävitse makukoulun säännöt
  • Kuunnellaan ohjeet
  • Maistetaan yhdessä
  • On hyvä keskittyä omiin aisteihin ja tuntemuksiin
  • Saa kysyä ja kommentoida
AISTIT JA MAISTIAISET
1. maku: makea
aisti: haju
maistiainen: banaani
Ohjeet maistamiseen:
Ota nenästä kiinni sormilla, niin ettet haista mitään.
Laita maistiainen suuhun. Maistele (yhä nenästä tiukasta kiinni pitäen.) Miltä maistuu?
Avaa nenä hetken päästä. Miltä nyt maistuu? Tunnistatko maun?

Banaani maistuu nenästä kiinni pitäen vain makealta, eli maistamme makean perusmaun. Mutta kun avaamme nenän, tunnistat mikä ruoka-aine on kyseessä. Monet astimukset eivät olekaan makuja, vaan itseasiassa hajuja. Ihminen maistaa vain 5 perusmakua, mutta loput ovat tuoksuja tai hajuja. Tämän takia nenätukossa ruoka ei oikein maistu. Hajuaisti on siis hyvin tärkeä osa makukokemustamme.
Juo lopuksi vettä.

2. maku: umami
aisti: maku
aistiainen: puolikas kirsikkatomaatti
Ohjeet maistamiseen: Ota lautaselta yksi tomaatti ja maistele sitä. Miltä maistuu? Kuvaile makua.
Umami voi olla osallistujille tuntematon perusmaku. Umami on Japania ja se tarkoittaa hyvää, herkullista, miellyttävää. Umamia voi kuivailla lihaiseksi tai pyöreäksi mauksi. Umamia voi maistaa esim. lihassa.
Juo lopuksi vettä.

3. maku: suolainen
aisti: tunto
maistiainen: perunalastu
Ohjeet maistamiseen:
Pane silmät kiinni ja laita lastu suuhun ja pureskele. Mikä maku on hallitseva? Miltä lastu tuntuu suussa?
Juo lopuksi vettä.

4.maku: hapan
aisti: kuulo
maistiainen: hapankorppu
Ohjeet maistamiseen:
Laita pala hapankorppua suuhun ja pureskele. Mikä on sen perusmaku? Laita sormet korviin, miltä pureskelu silloin tuntuu?
Juo lopuksi vettä.

5. maku: karvas
aisti: maku
maistiainen: rucolan lehti
Ohjeet maistamiseen:
Ota yksi lehti lautaselta ja maista sitä. Tunnistatko mikä kasvi? Miltä maistuu?

Karvas on yksi perusmausta, sitä voi olla vaikea tunnistaa.
Karvasta makua on esim. kahvissa, raakasuklaassa ja greipissä.








Makukoulun kävijöinä oli kahden päivän aikana n. 60 lasta. Koulua pidettiin 4 tuntia päivässä. Se toteutettiin jatkuvana ja yleensä saman perheen lapset kävivät opetuksen läpi ja muut odottivat vuoroaan. Ryhmäkoko oli suurimmillaan viisi lasta. Se tuntui sopivalta. Lapset olivat alle kymmenvuotiaita, paljon oli alle kouluikäisiä tai alaluokkalaisia. Vanhemmat seisoivat useimmiten lähellä lapsia opastamassa. Lasten oli selvästi vaikea määritellä makuja nimeltä eivätkä he kyselleet tai kommunikoineet keskenään. Lapsia ujostutti, mutta he kuuntelivat ja noudattivat hyvin opettajan ohjeita.
Huomasimme, että tällainen opetus on tarpeellinen ja tärkeä ja että vanhemmat oppivat vähintään yhtä paljon kuin lapset siitä, miten oleellisia maut ja aistit ovat syömistapahtumassa.
Makukoulun pitäminen oli innostava ja palkitseva tapahtuma ja aiomme jatkossakin käyttää tätä menetelmää hyväksemme.

Sekä kasvispöytä että Makukoulu olivat onnistunut valinta Lasten Slow Food-tapahtumaan ja tulemme uudistamaan nämä, jos meiltä sitä pyydetään.


Marttailta Ullan luona 5.9

Syksyn ensimmäinen marttatapaaminen järjestettiin jo perinteisesti jonkun jäsenen luona. Teemana on joka kerta tutustua martan puutarhaan ja asuinympäristöön. 

Tällä kertaa olimme kaukana Fiskarsin Ruukin ulkopuolella Ullan luona, joka asuu syvällä maalaismaisemassa Tenholan ja Perniön välissä. Talo sijaitsee mäellä ja ympärillä aukeavat laajat pellot.



Kiertelimme Ullan pihalla, tutustuimme hänen puutarhansa kasveihin ja lopuksi siirryimme sisälle taloon.






Talon edessä kukoisti kookas iisoppipuska ja talon sisälläkin oli runsaasti huonekasveja.


Ulla oli valmistanut ihanan salaatin, jolle hän oli antanut nimen all in one. Saimme myös suussasulavaa suklaakakkua. 


Marttailtaan osallistuivat Anja, Anneli, Hely, Kirsti, Maija, Marja, Milvi, Sirkka, Taina ja Terttu. Pöydän ympärillä syntyi vilkasta ja iloista keskustelua. Oli kiva huomata, että meillä on hauskaa keskenämme ja että tällaisia tapaamisia tarvitaan, yhteisten töiden vastapainoksi.
  

Tiedotuspiste Maan Maut-tapahtumassa Fiskarsissa

Vuotuinen Maan Maut-tapahtuma pidettiin Fiskarsissa viikonloppuna 27-28.8.

Tällä kertaa emme pystyneet järjestämään sienineuvontaa, mutta olimme paikalla oman katoksemme alla kertomassa marttatoiminnasta.




Ihmisiä olivat jututtamassa Anneli, Kirsti,  Maija, Marja  ja Milvi. Kiinnostuneita  piipahti luonamme ja saimme yhden uuden jäsenenkin.


Ensi vuonna olemme mukana taas, ehkä uudella konseptilla.

torstai 11. elokuuta 2016

Martanpäiväretki Matildedaliin

Tänä vuonna vietimme Martanpäivää 26.7 tekemällä retken Matildedalin ruukkiin. Retkelle osallistui 11 marttaa ja kahden martan perheenjäsen, yhteensä 13 ihmistä.

Lähdimme tilausbussilla Fiskarsin torilta kohti Matildedalia, joka on vajaan tunnin ajomatkan päässä täältä. Satamassa kiertelyn jälkeen söimme varhaisen lounaan Ruukin Krouvissa ja lähdimme vapaasti kiertelemään pitkin kaunista, hyvin hoidettua aluetta. Aurinko paistoi ja oli melkein helteinen sää. Alueella on paljon lehtipuita, jotka varjostivat sopivasti kulkuamme.



Ruukin vanhat tehtaat ovat kiinnostavia ja niihin oli luotu uutta toimintaa. Oli kylän kahvila, jossa oli kirjoja kyläläisten käyttöön, oli ruukin teollista toimintaa esittelevä  museo ja iso juhlatila, jota ulkopuolisetkin saivat vuokrata käyttöönsä.





Meitä kaikkia kiinnosti eniten alpakanvillakehräämö, joka oli tietysti sijoitettu vanhaan rakennukseen. Tehtaassa on uutena hankitut pienkehräämökoneet. Myymälästä sai ostaa sekä lankaa että langasta tehtyjä tuotteita.

Kehräämön käyttämä lanka valmistetaan osittain omien alpakoiden villasta. Eläinten laidun on pienen kävelymatkan päässä tehtaasta. Alpakat ovat hauskannäköisiä, pienikokoisia ja ne tulivat ihan lähelle ihmistä. Anni melkein pussasi yhtä. Lankoja ei värjätä, vaan kunkin eläinyksilön villa pidetään erillään, jolloin saadaan eläimen väristä lankaa. Osa villasta joudutaan ostamaan kehräämöön, oma tuotanto ei riitä.
 

Ruukissa on myös oma olutpanimo ja leipomo ja tuotteita myydään pienessä kauppatilassa niiden yhteydessä.  Leipäostoksia tehtiin ahkerasti.



Kiertelyn jälkeen kolkoonnuttiin kyläkahvilan pihalle nauttimaan jäätelöstä. Jäätelönmyyjälle muodostui pitkä jono. Ruukissa oli tietysti muitakin vierailjoita kuin meidän ryhmä.




Retkelle osallistuivat Anja, Anneli, Anki, Eija ja lapsenlapsi Anni, Kirsti, Maija, Marja, Milvi ja poika Ilmo, Sirkka, Taina ja Terttu.


Paluumatkalla poikkesimme vielä mielenkiintoisessa viime kesänä avatussa Kalliolaakson Linnan kahvilassa, joka sijaitsee pienen tien varrella Perniön vanhan aseman lähistöllä metsän keskellä. Isäntäpari oli kunnostanut isoa asuintaloa 20 vuotta. Talon lähelle isäntä oli omin käsin rakentanut kahdessa vuodessa keskiajan tyylisen muurin, jonka päissä oli tornit. Tornien välissä muurin päällä on kahvila, jossa nautimme emännän leipomaa ihanaa, juuri valmistunutta kakkua. 

Takaisin Fiskarsiin ajoimme pieniä teitä maisemia katsellen.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Fiskarin Martat osallistui kansainväliseen ravintolapäivään 21.5

Marttailta 11.4

Edellisessä marttaillassamme 11.4 valmistelimme osallistumista kansainväliseen ravintolapäivään 21.5. Olimme jo talvella ehdottaneet, että muitakin kylän toimijoita tulisi mukaan, jotta saisimme näyttävän tapahtuman. Fiskarsin Kyläseura otti tehtävän hoitaakseen,  kutsui mukaan muita porukoita ja järjesti paikalle pitkän valkoisin liinoin peitetyn ruokapöydän penkkeineen.

Marttailtaan, jossa pohdimme myös kesän retkikohdetta osallistui 13 jäsentä.

Ravintola Fiskarsin torilla 21.5

Pystytimme oman ravintolamme viiden muun porukan kanssa rintarinnan torille. Olimme hankkineet tämän innoittamana oman telttakatoksen, jota varmaan jatkossakin voimme hyödyntää vaikkapa sienineuvonnassa. Katos oli hyvään tarpeeseen, koska aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Katos myös rajasi mukavasti tilamme. Onneksi saimme pystytykseen avuksi pari miestäkin Kirstin mies Lasse ja Tertun mies Jokke olivat mukana tässä hommassa, johon näin ensimmäistä kertaa tarvitsimme 1,5 tuntia. 

Tarjolla ravintolassamme oli nokkolettuja, johon nokkoset oli keränneet Kirsti ja Milvi, Milvi teki taikinan Ohukainen ja Paksukainen-keittokirjan mukaan. Lettujen kanssa oli tarjolla yrttijugurttia, jonka oli valmistanut Milvi käyttäen oman maansa yrttejä, ranskalaista suolaheinää, ruohosipulia, persiljaa ja kynteliä sekä valkosipulia. Letut paistettiin paikan päällä kaasuliedellä. Meillä oli myös samoin paikan päällä tehtyjä vohveleita, johon oli taikinan tehnyt Maara. Vohveleiden kanssa sai Milvin tekemiä raparperisosetta ja vaniljajugurttia. Juotavana oli Kirstin tekemää raparperijuomaa.

Apuna ravintolassa oli edellämainittujen lisäksi Maija, Seija, Sirkka, Taina, Tarja. Kiti auttoi hoitamalla roska-astian ja roskien poisviennin.






Tunnelma torilla oli mahtava ja kivaa oli meilläkin.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Ruukkilaisten Kirpputori 2.4

Tänä vuonna me martat järjestimme kirpputorin Fiskarsin Ruukin ihmisille yhdeksännen kerran. Paikka vaihtui ensimmäistä kertaa. Entinen paikka Seuraistalo Lukaali on remontissa. Uudeksi paikaksi saimme  Kuparipajan Mustan Salin, joka on kooltaan huomattavasti suurempi. Tällä kertaa kaikki halukkaat saivat pöydän ja paikalla oli 27 myyjää.

Kirpputorin organisoinnin, pöytävaraukset ja markkinoinnin hoiti Milvi vuosien rutiinilla.

 

Lukaalin ahtauden sijaan saimme nauttia väljyydestä. Siitä olivat tyytyväisiä sekä myyjät että ostajat.






Salin nurkkaan oli järjestetty kahvila-alue. Leivonnaiset oli kukin tehnyt kotonaan. Tarjolla oli sekä suolaista että makeaa syötävää. Leipomuksiaan olivat tuoneet myytäväksi Anneli, Kirsti, Kiti, Maara, Marja, Milvi, Seija ja Tarja. Tänä vuonna olimme myös varautuneet myymään tuotteita kotiin vietäväksi.



Kahvilaa pyörittivät koko päivän Maija ja Kirsti. Osan päivää töissä olivat myös Marja, Seija ja Tarja.






Paikka osoittautui erittäin sopivaksi, joten suunnittelemme järjestävämme tapahtuman täällä myös jatkossa vaikka Lukaali olisikin käytettävissä.

Tapahtumasta on tullut suosittu ja odotettu ruukkilaisten keskuudessa. Tilausta olisi myös syystapahtumalle, mutta siihen ei toistaiseksi olla oltu valmiita.