perjantai 13. syyskuuta 2013

Intialaisen ruuan ilta 12.9.2013

Pitkän tauon jälkeen pidimme ruokaillan. Aiheena oli tällä kertaa intialainen ruoka. Sen oli ideoinut Eeva työryhmänsä Sanna  ja Kirsti kanssa. Sanna on joukon ainoa intiankävijä. 

Martoista paikalla olivat Ann-Christine, Anneli, Eeva, Erja, Kirsti, Maija, Milvi, Sanna, Sirkka, Terttu ja vieraileva Hilkka.
 
Valmistimme erilaisia kasvisruokia, joista muodostui tasapainoinen menu. Jokaiselle osanottajalle oli annettu oma ruokalaji valmistettavaksi, enimmäkseen kahden hengen ryhmissä. Alkuruuan ja jälkiruuan ryhmäläiset olivat tehneet etukäteen valmiiksi.

Illan menu oli seuraava:


Ruokalista
Mangolassi

Alkuruoka
Makea linssikeitto
Naanleipä ja valkosipulivoi

Pääruoka
Uunikukkakaali
Palak paneer
Chucumber
Mintturaita
Mangochutney
Basmati-riisi


Jälkiruoka
Porkkanahalva
 

Ennen työhön ryhtymistä saimme nauttia etukäteen valmistettua mangolassia. Pöytä oli myös valmiiksi katettu intialaiseen henkeen.


Meitä oli 11 ja ruuan valmistaminen pienessä keittiössä oli haastavaa. Pilkkomiseen sopi hyvin Lukaalin myyntitiski. Tässä Sanna, Erja ja Kirsti työn ääressä.


Syöminen oli ihanaa, kun useimmat ruokalajit olivat ennenkokemattomia. Kaikki onnistuivat mainiosti. 

Pöydän ääressä Kirsti, Eeva, Hilkka, joka oli tutustumassa yhdistyksen toimintaan sekä Terttu.
Jälkeenpäin Maija kommentoi, että tuntui kuin olisimme olleet ravintolassa syömässä.

Ruokailtamme reseptit tulevat nettisivuillemme jonkun ajan kuluttua.