perjantai 19. huhtikuuta 2013

Marttailta Daniel Enckellin ateljeessa 18.4.2013

Puhelin marttailusta viime syksynä, kun olin maalaamassa Daniel Enckellin opetusryhmässä. Siltä seisomalta Daniel kutsui yhdistyksemme vierailulle ateljeehensa. Meillä oli juuri meneillään vuoden 2013 toiminnan suunnittelu, joten kutsu tuli mitä sopivimpaan aikaan ja otettiin ilolla vastaan. Vierailu toteutui eilen 18.4.

Meitä oli paikalla 8 marttaa. Daniel kertoi miten hänestä tuli taidemaalari, missä hän on opiskellut ja miten hän työskentelee. Ateljeessa oli esillä paljon töitä, jotkut erittäin suuriakin. Kysymyksiä virisi paljon ja niiden ympärille syntyi antoisaa keskustelua.

Oman maalaamisen lisäksi Danielilla on opetusryhmiä parina päivänä viikossa. Sellaiseen voi hakeutua ottamalla häneen yhteyttä esimerkiksi facebookin. Daniel on Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunnan jäsen ja hänen ateljeensa sijaitsee Pohjankurussa.

Ateljee sijaitsee vanhassa tehdasrakennuksessa ja ikkunoista näkyy metsää.


Avohyllykössä säilytetään opetusryhmien oppilaitten puolivalmiita töitä.

 Danielin suuren taulun edessä seisomassa Daniel Enckell ja osa mukana olleista martoista.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Fiskarsin ruukkilaisten kirpputori 6.4.2013

Järjestimme kuudetta kertaa keväisen kirpputoritapahtuman Fiskarsin ruukkilaisille Lukaalilla lauantaina 6.4. Samana päivänä SPR aloittaa oman kerran kuussa toteutettavan kirpputorikautensa.
Järjestämistalkoisiin osallistuivat Anja, Anneli, Hely, Kirsti, Maija, Milvi, Sanna, Terttu ja Vuokko. 

Julisteen teki Milvi

Kirpputori pöydät varattiin taas muutamassa päivässä. Paikalla oli 19 myyjää myymässä omia käytettyjä tavaroitaan.


Me martat pidimme kahvilaa, jonka tuotevalikoima on jo vakiintunut. Leivomme korvapuusteja ja Lukaalin täyttää suloinen ulos asti luikerteleva pullan tuoksu. Valmistamme myös kasviskeittoa.



Tänä vuonna panostimme toimintamme esittelyyn. Milvi kokosi informatiivisen nurkkauksen, jossa oli oman yhdistyksen tapahtumien julisteita ja Marttaliiton nykyisen kolmisvuotiskauden  teemaan Hidastamalla hyvinvointiin liittyviä mietelmäjulisteita. Jaossa oli myös oman yhdistyksen toimintakertomus edelliselta vuodelta  sekä toimintasuunnitelma ja toimintakalenteri tälle vuodelle. Myytävänä oli Marttaliiton julkaisemia kirjoja. Tavoitteemme oli löytää toiminnastamme kiinnostuneita ihmisiä ja saada uusia jäseniä. Joitakin kontakteja syntyikin.

Uudenmaan Marttojen koulutusristeily

Uudenmaan Martat järjesti nyt toista kertaa koulutusristeilyn jäsenyhdistystensä puheenjohtajille ja sihteereille. Mukaan mahtui 80 marttaa ja kävi niin, ettei meidän sihteerimme Kirsti mahtunut mukaan. Puheenjohtajamme Milvi sen sijaan osallistui Uudenmaan piirin hallituksen jäsenenä.

Matka tehtiin lauantaina 23.3 laivalla Tallinnaan. Menomatkalla saatiin kuulla piirin viime syksynä vahvistetusta stategiasta ja sen toteuttamisesta yhdistystasolla. Kuulimme myös ajankohtaisia uutisia ja malliesimerkin toimivasta viestinnästä. Osallistujat saivat myös kyselyn koulutustapahtuman onnistumisesta sekä koulutustarpeesta viestinnän alueella.

Maissa osa joukosta meni Karnaluks-nimiseen lankakauppaan ja loput tutustui Kadriorgin taidemuseoon.

Paluumatkalla keskusteltiin käytännön yhdistystoiminnasta ja alueellisesta yhteistyöstä.  

kevättalven marttaillat

Helmikuun marttailtaa vietettiin 28.2 Lukaalilla. Aiheena oli hautaamiseen liittyvät asiat meillä ja muualla ja puhumassa oli hautaustoimistoa pyörittävä Anne Werthmann. Aihe kiinnosti neljää yli kuusikymppistä marttaa. Olimme kaikki jo haudanneet vanhempamme, mutta meitä yhdisti kiinnostus saada vaikuttaa omiin tuleviin hautajaisiimme.

Maaliskuussa valmistauduimme tulevaan puutarhakauteen 26.3. Olimme kutsuneet alan ammattilaisen Ilpo Koivun kertomaan kasvien istuttamisesta. Kysymysten myötä tuli käsiteltyä myös lannoittaminen ja pensaiden leikkauskin. Puutarha-aihe kiinnosti monia, meitä oli mukana 11 marttaa. Olimme kutsuneet mukaan Karjaan Marttojen jäsenet ja heitä saapui iltaamme 10 henkeä.

 Ilpo Koivu kertoo taimien istuttamisesta

Tarjolla oli puutarhan tuotteita eli salaattia à la Maija